Hanikuulumisia

Käytiin eilen Hanin kans ihastelemassa auringon paistetta. Tarkotus oli käppäillä läheiseen puistoon ja kenties ottaa muutamia taiteellisia sekä onnistuneita otoksia.

No eihän siinä muutakun kaikessa rauhassa käveltiin. Tai no Hani poukkoili aivan hurmioituneena pitkin ja poikin tietä. Mä olin niin kevätmielellä että en jaksanu sitä koko ajan kiskoa, antaa koiran mennä jos menottaa, täällä korves se onnistuuki vähä paremmin kun keskellä kaupunkia..

Joo ja ihailkaa vaan tota mun kaunista siluettia....

Naapurin poikakoirat vähä huuteli Hansulle.

Mä oon muutamat kerrat yllättäny itteni repeilemästä yksikseni, kiitos Hanin. Se on välis vaan niin naurettavan hauska. Raukka ihan tosissaan ja mä vaan nauran. Talvisin se saattaa junnata samas lumipenkas vaikka kuinka kauan vaan sen takia että se sais yhä uudelleen kiivetä sen päälle ja laskea mahallaan alas.

Toinen Hanin suosima talviurheilulaji on hankisukellus. Siinä hypätään pää edellä hankeen niin että takajalat ja häntä on vaan hangen päällä.

Myöhemmin keväällä kun hanget kantaa kivasti Hani ottaa kauhean spurtin ja luistattelee sitten kivasti siinä hangilla.

Olis ittelläki noin pienet ilot...

Mä yritin saada musta ja Hanista edes muutaman hyvän kuvan mutta se on vähän vaikeaa kun ei toi karvakanuuna meinaa pysyä paikoillansa. Ensimmäinen kuvasarja meni ihan harakoille kun Hani ei oikeen ymmärtäny että sen piti poseerata penkillä.

Aluksi Hani vaan kieppu ja loikki ympäriinsä, kunnes lopulta tosiaan tajus että "tuu tänne" ja taputus penkille tosiaan tarkottaa että tuu tänne penkille. Kahteen vipaan kuvaan Hani saikin tosiaan ittensä penkille joo... Mutta se tyyty vaan esittelemään häntäänsä ja vipan kuvan kohdalla yritti vielä mennä mun taakse piiloon.

Lopulta sain sen viälä edustuspuoli eteenpäin. Toki kamerasta se ei piitannu että olis siihen päin kattonu.

Sitten alko auronki mukavasti lämmittämään ja kattokaas tuon haukun ilmettä.

Mahdoon olla vähän tylsää seuraa ja Hani ei sitä mitenkään erityisen kohteliaasti vaivautunu ilmaisemaan.

Koirako muistuttaa omistajaansa vai miten se meni...?